torstai 31. tammikuuta 2013

Nurminen Logistics aloittaa yt-neuvottelut Suomen-toiminnoissaan

31.01.2013
Nurminen Logistics -konserni parantaa kannattavuuttaan vähentämällä henkilöstöään enintään 28 työvuoden edestä.
Hankkeeseen liittyvien yt-neuvottelujen piirissä on koko Suomen-henkilöstö, yhteensä 270 henkilöä.
Nurminen-konserni tavoittelee muutoksilla noin 800 tuhannen euron säästöä vuodessa. Säästötoimien kertakulut ovat enintään 400 tuhatta euroa, ja ne kirjautuvat vuoden 2013 toiselle neljännekselle.
Suunnitteilla olevat muutokset eivät vaikuta konsernin suunnitelmiin vahvistaa asemaansa Venäjän ja sen lähialueiden sisäisessä rautatieliikenteessä sekä Suomen ja Venäjän välisessä rautatieliikenteessä.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Nyt yt-neuvottelee Neste Oil – vaarassa 130 työpaikkaa

Jussi Nukari  / Lehtikuva
Öljynjalostaja Neste Oiliin kuuluva Neste Shipping aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Irtisanotuksi voi joutua 130 työntekijää.
28.1. 11:32 Taloussanomat

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Jari Sarasvuon Trainers' House aloittaa yt-neuvottelut

Jari Sarasvuon Trainers' House aloittaa yt-neuvottelut
Valmennusyhtiö Trainers' House aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joissa se tavoittee vuositasolla noin 0,9 miljoonan euron säästöjä. 
 
Taloussanomat
23.1.2013
 
Yhtiön mukaan yt:t voivat johtaa enimmillään 10 työntekijän irtisanomisiin. Heinä-syyskuun osavuosikatsauksen mukaan syyskuun lopussa 2012 konsernin palveluksessa työskenteli 112 ihmistä.
Trainers' House sanoo aloittavanas uudelleenjärjestelyt sopeuttaakseen kustannuksia liikevaihtoaan vastaaviksi. Toimitusjohtaja Arto Heimonen sanoo tiedotteessa, että yhtiön liiketoiminta on murroksessa, ja kysyntä suuntautuu tulevaisuudessa enemmän muutosten läpivientiin liittyviin palveluihin.
Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo on Trainer's Housen suurin omistaja. Yrityksen johtotehtävistä hän on jäänyt syrjään jo vuoden 2011 tammikuussa.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Vakaata tulosta tekevä yhtiö kolmannelle yt-kierrokselle vuoden aikana - "ihmetyttää"

22.1.2013

Perintä- ja asiakashallintapalveluita tarjoava Intrum Justitia aloittaa yt-neuvottelut enimmillään neljän henkilötyövuoden vähentämiseksi ja työn organisoimiseksi uudestaan.
"Nyt alkavat kolmannet yt-neuvottelut vuoden sisään", pääluottamusmies Wille Kurki kertoo Pro Ammattiliiton tiedotteessa. Tiedote kiinnittää huomiota siihen, että yhtiö tekee kuitenkin vakaata tulosta.
"Henkilöstö työskentelee jaksamisen äärirajoilla jo nyt, ja ihmetyttää miten työt saadaan laadukkaasti tehtyä tulevaisuudessa", pääluottamusmies Kurki kysyy.
Intrumin neuvottelut koskevat erityisesti toimintoja Tampereella, jossa työskentelee noin 60 henkilöä jälkiperintätoiminnoissa ja velkajärjestelyissä.
Yhtiö työllistää Suomessa yli 400 henkilöä. Tukholman pörssissä listatun yhtiön tulos vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä oli 1 003 miljoonaa Ruotsin kruunua elin noin 100 miljoonaa euroa.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Silmälääkevalmistaja Santen aloittaa 280 hengen yt:t Tampereella

21.1.2013 
 
Silmälääkkeitä valmistava Santen Oy aloittaa yt-neuvottelut Tampereella loppukuusta. Neuvottelut koskevat noin 280 henkilöä.
Toimitusjohtaja Jyrki Liljeroos arvioi, että tänä vuonna ei toteudu suuria irtisanomisia.
- Taustalla on viranomaispäätös, joka vaikuttaa suoraan tuloihimme. Meidän on sopeutettava toimintamme uuteen hintatasoon, Santen toimitusjohtaja sanoo.
Hän ei osaa arvioida, paljonko henkilöstöstä irtisanotaan ja paljonko mahdollisesti lomautetaan. Yt-neuvotteluiden aikana tehdään päätöksiä tulevien vuosien varalta.
- Ennakoimme ympäristömuutoksia. Suomessa hinnanalennuspäätös on kertaluonteinen, mutta muissa maissakin on vastaavia.
Santen Oy toimittaa silmälääkkeitä yli 40 maahan. Yrityksen noin 100 miljoonan euron liikevaihdosta 15 prosenttia tulee Suomesta. Santen kuuluu japanilaiseen Santen Pharmaceutical -konserniin.

BE Group aikoo vähentää 60 työntekijää

Tekniikka & Talous        
8.1.2013
 
Teräspalveluyhtiö BE Group käynnistää yt-neuvottelut henkilöstövähennyksistä.
Suomessa neuvotellaan noin 60 työntekijän irtisanomisesta sekä mahdollisista myöhemmin toteutettavista lomautuksista. Samanaikaisesti BE käynnistää yt-neuvottelut myös Ruotsissa.
– 2012 on ollut haastava vuosi teollisuudelle Ruotsissa ja Suomessa, mikä on näkynyt toimittajaportaassa toimitusmäärien laskuna, sanoo BE Groupin konsernijohtaja Kimmo Väkiparta tiedotteessa.

torstai 17. tammikuuta 2013

UPM sulkee paperikoneen Raumalla - potkut 860:lle Euroopassa


UPM:n Rauman tehdas.
Taas menee kiinni paperikone Suomessa.
UPM kertoi torstaina, että se suunnittelee Euroopan painopaperikapasiteettinsa pysyvää vähentämistä 580 000 tonnilla. Kapasiteetin vähennys koskee Suomea, Saksaa ja Ranskaa.
Suomessa UPM sulkee Rauman tehtaan paperikone 3:n.
Mikäli mainitut suunnitelmat toteutuvat, UPM:n henkilöstömäärä vähenisi noin 860 henkilöllä. Suunnitelmat koskevat useita maita.
Saksassa sijaitsevan UPM Ettringenin tehtaan paperikone 4 sulkeutuu myös pysyvästi. Ranskassa UPM luopuu Docellen tehtaasta esimerkiksi myymällä sen.
Tammikuun alussa UPM päätti henkilöstöneuvottelut Ranskassa sijaitsevan Stracelin tehtaan osalta, mikä merkitsi 270 000 tonnin vähennystä päällystetyissä aikakauslehtipapereissa. Mikäli tänään ilmoitetut suunnitelmat toteutuvat, UPM vähentäisi vuoden 2013 aikana 850 000 tonnia painopaperikapasiteettiaan Euroopassa.
Aiemmin torstaina UPM kertoi 1,8 miljardin euron alaskirjauksesta paperiliiketoiminnassaan.
Suunnitelman mukaan UPM Rauman ja UPM Ettringenin kaksi konelinjaa suljetaan tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Molemmilla koneilla valmistetaan päällystämätöntä aikakauslehtipaperia yhteensä 420 000 tonnia vuodessa.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Teräspalveluyhtiö yt-neuvottelee - 60 työpaikkaa uhattuna

Teräspalveluyritys BE Group aikoo irtisanoa noin 60 työntekijää Suomessa.

8.1.2013    Talouselämä

perjantai 4. tammikuuta 2013

Kovat ovat jo ajat - Yle: Osuuskauppa käynnistää yt-neuvottelut

Osuuskauppa Keula käynnistää Raumalla yt-neuvottelut, kertoo Yle. Neuvottelujen kohteina on Rauman Sokoksen, Keulan Kirjan ravintola Rosson ja Public Cornerin väkeä.
Neuvottelujen piirissä on 30 Keulan lähes noin 450 palkollisesta.

Munakennojen valmistus loppuu Varkaudessa - Työ päättyy 48:lta 
Pakkausvalmistaja Hartmann harkitsee Varkauden tehtaansa sulkemista. Yt-neuvottelut alkavat tammikuun puolivälissä, ja ne koskevat koko henkilöstöä. Varkauden tehtaassa työskentelee 48 henkeä.
Hartmann valmistaa Varkaudessa munakennoja kierrätysmateriaalista. Yhtiö on osa tanskalaiskonsernia, joka toimii seitsemässä maassa.

Varkauden tehtaan perusti Ahlström vuonna 1959, ja sen omisti välillä myös Enso-Gutzeit. Tehdas on Hartmannin ainoa tuotantolaitos Suomessa.
Hartmann perustelee aikeitaan sulkea Varkauden tehdas tarpeella vähentää tuotantoverkon päällekkäisyyttä Euroopassa. Hartmann sanoo selvittävänsä yt-neuvotteluissa vielä vaihtoehtoja tehtaan lakkauttamiselle.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013