tiistai 22. toukokuuta 2012

Nokian Renkaat vähentää Nokialla noin 120 työntekijää 

Taloussanomat
22.5.2012
Nokian Renkaiden uuden Venäjän tehtaan tuotanto on käynnistymässä ensi kuussa. Nykyisen Venäjän-tehtaan yhteyteen valmistumassa oleva tehdas tuottaa ensimmäiset renkaansa kesäkuussa, Nokian Renkaiden tiedotteessa kerrotaan. Yhtiön mukaan tehtaassa avataan kuluvan vuoden aikana kaksi tuotantolinjaa ja vuosina 2013-2014 toiset kaksi linjaa. Tämän jälkeen uuden tehtaan vuotuinen tuotantokapasiteetti on noin kuusi miljoonaa rengasta ja Venäjän-tehtaiden vuotuinen tuotantokapasiteetti yhteensä noin 17 miljoonaa rengasta.
Yhtiö kertoi lisäksi suunnittelevansa muutoksia Nokian tehtaansa vuorojärjestelmiin. Kokonaiskapasiteetin kasvaessa henkilöautonrenkaiden tuotanto aiotaan siirtää heinäkuussa katkeavaan 3/5-vuorojärjestelmään Nokian-tehtaalla.
Siirtyminen katkeavaan kolmivuorotyöhön aiheuttaa Nokian Renkaiden mukaan tarpeen vähentää noin 120 työntekijää. Myös vuokratyövoiman tarve vähenee.
Nokian-tehtaalla on menossa noin 30 miljoonan euron tuotannon modernisointiohjelma, joka vähentää työvoiman tarvetta. Nokian Renkaiden mukaan tehtaalla tuotetaan jatkossakin renkaita pääasiassa Pohjoismaiden tarpeisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti