tiistai 15. toukokuuta 2012

Salkunhoitaja varoittaa: Euroalue on "syöpäkasvain"

Salkunhoitaja varoittaa: Euroalue on "syöpäkasvain"
Maailman suurimman joukkolainasijoittajan Pacific Investment Managementin eli Pimcon salkunhoitaja Bill Gross ennakoi velkamarkkinoille vaikeita aikoja.

Taloussanomat
15.5.2012
Rahastojätti Pimcon salkunhoitaja Bill Gross turvautuu metaforiin kuvaillessaan maailman rahoitusjärjestelmän nykytilaa. Hänen mukaansa kehittyneet taloudet ovat kuin valaita, jotka ovat nappailleet velkaplanktonia, jota kehittyvät taloudet ovat tarjoilleet.

Tämä järjestelmä voi kuitenkin olla murtumassa, mikä merkitsisi koko maailman rahoitusjärjestelmän mullistumista. Rahapolitiikan vartijat ovat onnistuneet torjumaan omaisuusarvojen romahduksen levittämällä markkinoille ylimääräistä likviditeettia.
Samalla kuitenkin markkinakorot ovat laskeneet lukemiin, jotka tarjovat velkakirjoihin sijoittaneille kylmää kyytiä. Kun kaikissa rahajärjestelmissä lainaajat sanelevat säännöt lainaajille, voi eteen tulla hetki, jolloin Kiina, Japani ja Brasilia eivät enää tyydy kahden prosentin negatiiviseen korkotasoon.
Grossin mukaan huoli on nyt keskittynyt euroalueeseen, joka on kuitenkin vain ”paikallinen syöpäkasvain”. Kehittyvä kriisitilanne voi ulottua koko maailman rahoitusjärjestelmään, kun korot ovat kestämättömän alhaisilla tasoilla ja sijoituksiin liittyy riskiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti