maanantai 23. heinäkuuta 2012



Espanjan kriisi leviää – Valencia haluaa apua

Espanjan kriisi leviää – Valencia haluaa apua
Valenciassa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan.
Espanjan talouskriisi on laajentumassa myös maan julkiselle sektorille. Valencian itsehallintoalue ilmoitti jo perjantaina, että se tarvitsee valtion tukea selvitäkseen veloistaan. Lehtitietojen mukaan myös Katalonia, Andalusia ja Kanariansaaret harkitsevat avunpyyntöä. 
Bloomberg-Taloussanomat
23.7.2012

Eilen sunnuntaina tuen tarpeesta kertoi pieni Kaakkois-Espanjassa sijaitseva Murcian itsehallintoalue.
Espanjalaisissa lehdissä liikkui eilen tietoja, että avunpyytäjiä saattaa tulla lisää. Lehtitietojen mukaan kuusi itsehallintoaluetta, muiden muassa Katalonia, Andalusia ja Kanariansaaret harkitsevat avunpyyntöä.
El Pais-lehti kertoi lauantaina, että pahasti velkaantuneita itsehallintoalueita on kaikkiaan 17. Lehden mukaan niillä on velkaa yhteensä 140 miljardia euroa, josta 36 miljardia on jälleenrahoitettava tämän vuoden aikana.
Espanjan hallitus sopi toissa viikolla 18 miljardin euron kokoisesta hätärahastosta, josta velkaantuneita maakuntia voidaan tukea.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti