tiistai 6. marraskuuta 2012

EK ajaa alas aluetoimintansa - irtisanoo kahdeksan
 Kauppalehti
Tiistai 06.11.2012
Elinkeinoelämän keskusliitossa (EK) syyskuussa käynnistetyt yt-neuvottelut johtavat Aluepalvelut-toiminnon lakkauttamiseen sekä Tampereen, Turun, Kuopion ja Oulun aluetoimistojen lopettamiseen ensi helmikuun lopussa.

Näin ollen toimitusjohtaja Mikko Pukkisen aikaisemmat puheet toiminnan jatkamisesta yhteistyössä kauppakamarien kanssa eivät näytä toteutuvan ainakaan yhdistymisen muodossa.
EK:n sihteeri- ja assistenttipalvelut järjestellään uudelleen.
Neuvottelujen alkaessa henkilöstön vähennystarpeen arvioitiin olevan enintään 20 henkilöä. Neuvottelujen tuloksena päädyttiin 15 henkilötyövuoden vähennykseen. Irtisanottavien määrä on kahdeksan, muu henkilöstön vähennys toteutuu erilaisin järjestelyin.
EK ilmoitti syyskuussa tavoittelevansa henkilöstökuluissa noin kahden miljoonan euron säästöjä sekä leikkauksia toiminnallisissa menoissa.
Edellinen organisaatiofiilaus tehtiin kevättalvella. Tuolloin yt-neuvottelut eivät johtaneet irtisanomisiin, mutta rakenteen uudistaminen aiheutti muutoksia johtoryhmässä. Työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen siirtyikin pian Teknologiateollisuuden palvelukseen ja EK:n aluetoiminnasta vastannut varatuomari Annaleena Mäkilä Satamaliiton toimitusjohtajaksi.
EK:ssa työskentelee nykyään 153 ihmistä.
Päivi Mykkänen

(Blogin ylläpitäjä: saa nähdä milloin EK:n päätekijät-"entiset ja nykyiset" saavat kenkä ja putoavat suoraan palkansaajien joukkoon, eläkseen työväenpalkalla ja kasvavaan ihmisiksi, sillä ihmisyys ei olekaan itsensä selvää asiaa kahdella jalalla liikkuville eläimille=> on sentään olemassa heikkojakin aineksia!!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti