keskiviikko 17. lokakuuta 2012

TeliaSonera haluaa irtisanoa jopa 2000 työntekijää

TeliaSonera haluaa irtisanoa jopa 2000 työntekijää
Tänään hieman heikentyneestä osavuosituloksesta kertonut teleyhtiö TeliaSonera aloittaa uuden säästöohjelman.

Taloussanomat
17.10.2012
 
– Tavoitteena on muuttaa liiketoimintaamme perusteellisesti yksinkertaistamalla toimintatapaamme. Arvioimme tämän johtavan nettoarvoltaan noin kahden miljardin kruunun kustannusvähennyksiin kahden seuraavan vuoden aikana, TeliaSoneran toimitusjohtaja Lars Nyberg toteaa osavuosikatsauksessa.
Tämä merkitsee henkilöstövähennyksiä, jotka TeliaSoneran alustavan arvion mukaan vaikuttavat noin 2 000 työntekijään eli seitsemään prosenttiin konsernin koko henkilöstöstä. Vähennysten aikataulua tai niiden jakautumista ei kerrota.
"Lahjussyytökset
vakavia"

Nyberg kommentoi tiedotteessa myös viimeaikaisia lahjusväitteitä, jotka saivat yhtiön käynnistämään asiasta tutkinnan.
– Syyskuussa julkisuudessa väitettiin TeliaSoneran syyllistyneen lahjontaan ja rahanpesuun vuonna 2007 Uzbekistanissa tehtyjen 3G -toimilupa- ja taajuusinvestointien yhteydessä. Vaikka olemmekin vakuuttuneita TeliaSoneraa vastaan esitettyjen väitteiden perättömyydestä, syytökset ovat vakavia, Nyberg sanoo.

Hänen mukaansa asiaa koskevan selvityksen tulokset julkistetaan ennen vuoden loppua.
– Ruotsin syyttäjäviraston korruption vastainen yksikkö on myös käynnistänyt tutkinnan, mitä pidämme hyvänä asiana. Tulemme antamaan tutkinnalle täyden tukemme, Nyberg toteaa.
Nybergin mukaan yhtiö on pyytänyt Tanskan ihmisoikeusinstituuttia arvioimaan yhtiön toiminnan ihmisoikeusvaikutuksia kussakin toimintamaassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti