keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kemira lopettaa Vaasan-tehtaan - 60 saa potkut


Kemiran Vaasan toimipaikkaa koskeneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Kemira yhdistää paperikemikaalien tuotannon muihin tuotantoyksiköihin ja lopettaa tuotannon Vaasassa.
Neuvottelujen alussa arvioitiin, että suunnitellut toimenpiteet saattavat johtaa koko Vaasan tuotannon henkilöstön, yhteensä 60 henkilön, työsuhteen päättämiseen. Neuvottelujen lopputuloksena Vaasan tuotanto lopetetaan, jonka seurauksena koko tuotantohenkilöstön työsuhteet tullaan irtisanomaan vuoden 2013 loppuun mennessä.

Kemira tulee selvittämään mahdollisuuksia sijoittaa irtisanottavia henkilöitä Kemiran muille toimipaikoilla. Lisäksi Kemira järjestää irtisanottaville työntekijöille muun muassa uudelleensijoittumispalveluja, joiden tavoitteena on tukea työllistymistä ja kouluttautumista.
Kemiran tavoitteena on parantaa prosessikemikaalien tuotantoverkoston tehokkuutta ja kapasiteetin käyttöastetta. Tuotannon siirtämiseen liityvien kustannussäästöjen odotetaan olevan noin 5 miljoonaa euroa vuodessa ja siihen liittyvien kertaluonteisten uudelleenjärjestelykulujen odotetaan olevan noin 15 miljoonaa euroa.

HCL antaa potkut jopa 49:lle: "Jokainen kivi on käännetty"

Intialainen palvelutalo HCL sai tiistaina yt-neuvottelunsa päätökseen Suomessa. Pääluottamusmies Jarno Helmisen mukaan työpaikkansa menettää korkeintaan 49 henkilöä.
Helminen kertoo, että lopullinen määrä saattaa vielä muuttua työnantajan käymien henkilökohtaisten keskustelujen perusteella. ”Meillä ei ole vielä tarkkaa lukemaa tulevista irtisanottavista. Keskusteluja joudutaan käymään usealla paikkakunnalla ja niiden odotetaan kestävän pari viikkoa.”
Hänen mukaansa lopullinen määrä riippuu myös esimerkiksi siitä, miten HCL:n itse ulkoistamien työtehtävien sopimusten kanssa toimitaan.
Kokonaisuudessaan yt-neuvottelut koskivat 85 työntekijää. Helminen on kuitenkin toiveikas siitä, että lopullinen irtisanottavien määrä voisi pudota jopa alle neljänkymmenen.
”Luku tulee todennäköisesti pienentymään. Jokainen kivi on käännetty, jotta työpaikkoja pystyttäisiin säästämään”, hän toteaa.
Helminen kertoo, että henkilöstö on ottanut asian vastaan pääasiassa rauhallisesti. ”Reaktiot alkavat tässä vaiheessa olla jo hiljaisempia. Kukin on ehtinyt tähän mennessä jo käsitellä asiaa omilla työpaikoillaan, nyt odotellaan loppuselvityksen päättymistä.”
Irtisanottavat työskentelevät HCL:n metsäjätti UPM:lle it-palveluita tarjoavissa toiminnoissa.UPM ilmoitti viime vuoden maaliskuussa ulkoistavansa noin 250 työntekijää tietohallinnostaan HCL:lle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti