tiistai 18. kesäkuuta 2013

Stora Enso aikoo irtisanoa 2500 – Suomesta 650 

Stora Enso aikoo irtisanoa 2500 – Suomesta 650
Metsäyhtiö Stora Enso sai valmiiksi keväällä julkistamansa säästösuunnitelman.

Taloussanomat
18.6.2013

Metsäyhtiö Stora Enson huhtikuussa julkistaman 200 miljoonan euron säästösuunnitelmien takia työpaikka saattaa lähteä jopa tuhansilta työntekijöiltä.
Yhtiön alustavien arvioiden mukaan yt-neuvottelut johtavat jopa 2 500 työntekijän vähennyksen. Suomessa työpaikka uhkaa lähteä 650 henkilöltä. Ruotsissa irtisanomisuhan alla on 750 työntekijää. Loput irtisanomiset tehdään muualla Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella.

Suunnitellut henkilöstösäästöt koskevat kaikkia liiketoiminta-alueita, sekä konsernin palvelu- ja tukitoimintoja.
– Tämä uusi tehostamisohjelma on ymmärrettävästi vaikea työntekijöillemme, jotka ovat jo kokeneet useita kustannussäästöohjelmia viime vuosina. Meidän täytyy kuitenkin reagoida Euroopan heikkoon taloustilanteeseen, tiettyjen liiketoiminta-alueidemme rakenteellisesti kutistuviin markkinoihin ja heikkoon kannattavuuteemme, Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen toteaa tiedotteessa.

Huhtikuussa ilmoitetut 200 miljoonan euron säästösuunnitelmat eivät sisällä kapasiteetin leikkauksia. Lisäksi aiemmin ilmoitettujen, viime vuodesta vuoden 2014 toiselle neljännekselle ulottuvien kustannus- ja kapasiteettileikkausten vaikutus on 75 miljoonaa euroa vuodessa.

Tehtaat tyhjenevät, mutta koneet hyrräävät entiseen tapaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti