torstai 22. maaliskuuta 2012

EK:n Pukkinen: Sopu esti talouden äkkijarrutuksen

Torstai 22.03.2012Pukkisen mukaan ratkaisussa parasta on kokonaisuus.
– Tämä mahdollistaa sen, että meidän ei tarvitse ryhtyä talouden äkkijarrutukseen. Voimme luottaa siihen, että kykenemme hallitsemaan tulevaisuutta ja tekemään pitkän tähtäyksen ratkaisuja.
Palkansaajia edustavan SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly oli niin ikään tyytyväinen ratkaisun syntymiseen.
– Kokonaisuuteen täytyy olla tyytyväinen.
Eniten palkansaajapuolta Lylyn mukaan kirpaisi varhennetun vanhuuseläkkeen lakkauttaminen ja osa-aikaeläkkeen nousu ja eläkeputken siirtyminen vuodella eteenpäin.
Toisaalta sitä kompensoi yli 60-vuotiaiden työttömäksi joutuvien aktivointitoimiin osallistumisoikeus, joka Lylyn mukaan mahdollistaa heille ansioturvassa pysymisen.
Lyly kiitteli erityisesti nuorten työllistämiseen liittyviä parannuksia. Muun muassa ansioturvan piiriin pääsee jo kuuden kuukauden työkokemuksella. Lisäksi liitot neuvottelevat toimialakohtaiset nuorten työllistämissopimukset marraskuun loppuun mennessä.
Kaija Lähteenmaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti