keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Finnair ulkoistaa huoltoaan – jopa 280 saa lähteä

Taloussanomat
11.4.2012 
 

Lentoyhtiö Finnair aloittaa yt-neuvottelut oman moottorihuoltonsa lakkauttamisesta ja laitehuoltonsa sopeuttamisesta. Yhtiö tiedotti asiasta tänään.

Arvioitu vähennystarve on yhtiön mukaan 280 työntekijää toiminnoista, joissa työskentelee yhteensä 350 ihmistä.

Yt-neuvottelujen taustalla on Finnairin tänään julkistama aiesopimus sveitsiläisen SR Technics -yrityksen kanssa moottori- ja laitehuoltopalvelujen hankkimisesta. Finnair arvioi, että kumppanuus SR Technicsin kanssa moottori- ja laitehuollossa toisi suomalaisyhtiölle merkittävät kustannussäästöt.
Suunnitelma on osa Finnairin elokuussa käynnistämää rakennemuutosohjelmaa. Finnair kertoi silloin kartoittavansa vaihtoehtoja moottori- ja laitehuollon tehostamiseksi.
– Meillä on erittäin osaavaa henkilökuntaa, mutta huoltotoimintamme ei ole volyymiltaan kilpailukykyinen. Alalla on runsaasti ylitarjontaa ja kilpailu on tiukkaa. Siksi myöskään kumppanuusmallin toiminnan jatkamiseksi Helsinki-Vantaalla ei löytynyt markkinoilta kiinnostusta, sanoi Finnair Tekniikan toimitusjohtaja Kimmo Soini yhtiön tiedotteessa.
SR technics on Finnairin mukaan maailman johtavia lentokonehuoltoyrityksiä. 3300 henkeä työllistävällä yrityksellä on maailmalla 500 lentoyhtiöasiakasta.
Finnairin operatiivisen toiminnan johtajan Ville Ihon mukaan ulkoistuksen kautta Finnair keskittyy ydinliiketoimintaansa lentoyhtiönä.
Lentokoneiden linjahuollon yhtiö aikoo silti jatkossakin säilyttää osana liiketoimintaa. Linjahuolto varmistaa lentokoneiden lentokelpoisuuden ja työllistää noin 550 ihmistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti