torstai 12. huhtikuuta 2012

Päin metsää menee eurotaantuman kourissa

Talouselämä, 12.04.2012

Pellervon taloustutkimus PTT arvioi, että metsäsektorin näkymiin vaikuttaa tänä vuonna vahvasti talouden taantuminen euroalueella.
Paperiteollisuudessa tuotanto ja vienti vähenevät selvästi viime vuodesta. Tuotantomäärän vähenemiseen vaikuttavat sekä heikko kysyntä että viime vuotta pienempi tuotantokapasiteetti.
Myös sahateollisuuden tuotannon PTT arvioi laskevan hieman tänä vuonna.
Sahoilla vienti kuitenkin lisääntyy kysynnän kasvaessa Euroopan ulkopuolella. Myös sellun, kartongin ja vanerin vienti kasvaa tänä vuonna taantumasta huolimatta.
Ensi vuonna muiden metsäteollisuustuotteiden paitsi massan tuotanto ja vienti kasvavat. Taantuman seurauksena vähentynyt puun kysyntä hiljentää myös tämän vuoden markkinahakkuita. Puukaupat sen sijaan käyvät vilkkaasti jo tänä vuonna.

Puun hinta laskee

Puun hinnat laskevat PTT:n ennusteen mukaan lopputuotteiden hintojen laskiessa. Ensi vuonna on odotettavissa markkinahakkuisiin, puukauppoihin ja kantorahatuloihin muutaman prosentin kasvua.
Paperin tuotanto- ja vientimäärien vähenevän tänä vuonna selvästi vuoden 2011 määristä.
Tuotantomäärää vähentää sekä talouden taantuminen Euroopassa että viime vuoden lopussa Suomessa toteutetut useiden paperikoneiden sulkemiset.
Tuotanto ja vienti vähenevät 5–7 prosenttia viime vuodesta. Ensi vuonna kysyntä normalisoituu talouskasvun elpyessä. Myös Suomen vienti kasvaa hiukan tästä vuodesta.

Paperin hinta ennallaan

Paperin keskimääräinen vientihinta säilyy tänä vuonna viime vuoden tasolla tai laskee vain aavistuksen. Eurooppalaisessa paperiteollisuudessa hintataso pyritään säilyttämään tuotannon-rajoitusten avulla.
Ensi vuonna Suomen vientihinta nousee jälleen kysynnän elpyessä. Paperin hintakehityksen muuttuminen selvemmin nousevaksi pidemmällä aikavälillä vaatii edelleen paperikoneiden sulkemisia Euroopassa.
Kartongin tuotanto ja vienti kasvavat hieman sekä tänä että ensi vuonna. Keskimääräinen vientihinta pysyy tänä vuonna viime vuoden tasolla, mutta nousee ensi vuonna kysynnän kasvaessa.
Sellun dollarimääräinen keskihinta laskee tänä vuonna selvästi, mutta hinta säilyy laskusta huolimatta edelleen melko korkeana. Maailmanlaajuisesti hinnan pitää hyvänä erityisesti vahva kysyntä Kiinassa.

Sahateollisuuden kannattavuus laskee

PTT ennustaa Suomen sahatavaran tuotannoksi noin kymmenen miljoonaa kuutiometriä vuonna 2012, eli laskevan noin prosentin viime vuodesta. Kysyntänäkymät vaihtelevat markkinoittain. Kotimaassa asuinrakentamisen väheneminen laskee sahatavaran tarvetta suhteellisesti eniten.
Euroopassa rakentaminen jatkuu vaisuna, eikä viennin ennusteta merkittävästi lisääntyvän alueelle tänä vuonna. Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla kysynnän arvioidaan kuitenkin kasvavan jonkin verran viime vuodesta. Kokonaisuudessaan viennin arvioidaan kasvavan 2–3 prosenttia vuonna 2012.
Heikko markkinatilanne yhdistettynä Euroopassa jatkuvaan ylitarjontaan heijastuu vientihinnan 2–4 prosentin laskuna.
Ensi vuonna Suomen sahatavaran tuotanto ja vienti kasvavat voimakkaammin, kun rakentamisen arvioidaan Euroopassa kääntyvän ensimmäistä kertaa kasvuun sitten vuoden 2007. Sahatavaran lisääntyvä kysyntä mahdollistaa PTT:n näkemyksen mukaan ensi vuoden vientihintaan korotuksia.

Markkinahakkuissa melko tasaista

Metsäteollisuuden puunkäyttö laskee tänä vuonna talouden taantuman vuoksi 62,7 miljoonaan kuutiometriin PTT:n ennusteen mukaan.
Ensi vuonna viriävä kasvu heijastuu puunkäyttöön, joka nousee noin miljoonalla kuutiometrillä. Tuontipuun osuus pysyttelee reilussa 10 miljoonassa kuutiometrissä ennustejaksolla.
PTT ennustaa kotimaan markkinahakkuiden vähenevän tänä vuonna noin viidellä prosentilla viimevuotisesta.
"Ensi vuonna ennustamme hakkuumäärän lisääntyvän 1–3 prosenttia lopputuotteiden viennin kasvun ja kotimaisen rakentamisen elpyessä",katsauksessa sanotaan.

Puukauppa piristyy selvästi

PTT:n ennusteen mukaan yksityismetsien puukaupat lisääntyvät tänä vuonna noin viidenneksellä viime vuodesta. Ensi vuonna puukauppa jatkaa maltillista kasvua.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti