keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Seuraava uhri: Espanjan talous huojuu pahasti

Tiistai 10.04.2012



Espanja joutuu säästämään yhä enemmän, mikä saattaa kasvattaa maan pankkien pääoman tarvetta.

Espanjan keskuspankin pääjohtaja epäilee Espanjan säästötoimien pahentavan maan taantumaa ja ajavan hengiltä osan maan pankkisektorista.
Kiinteistökuplan puhkeaminen muutama vuosi sitten ajoi Espanjan pankit selkä seinää vasten. Euroopan velkakriisin syveneminen on pahentanut Espanjan pankkisektorin tilaa yhä enemmän ja vaikeuksia on luvassa jatkossakin.
Espanjan talous huojuu pahasti. Maan pääministeri Mariano Rajoy julkaisi maanantaina uusia leikkaustoimia budjettialijäämän kaventamiseksi. Rajoyn mukaan maan talous on hyvin vakavassa tilassa.
Uusia säästötoimia on kiitelty EU:ssa, mutta sijoittajat ovat ottaneet ilmoituksen vastaan epäillen. Espanjan 10-vuoden lainan korko on kolkutellut tänään tiistaina lähellä kuutta prosenttia. Kahden vuoden lainan korko hätyyttelee 2,20 prosenttia.
Uudet säästöt voivat ajaa Espanjan pankit yhä pahempiin ongelmiin. Tätä mieltä on Espanjan keskuspankin pääjohtaja Miguel Angel Fernandez Ordonez. Hänen mukaansa pankit saattavat tarvita lisää pääomaa.
- Jos Espanjan talous lopulta toipuu, tehdyt toimet ovat olleet riittäviä. Mutta jos talous heikkenee odotettua enemmän, on tarpeellista jatkaa pääoman kasvattamista ja parantamista saadaksemme vakaita yksiköitä, Ordonez sanoi konferenssissa uutistoimisto Reutersin mukaan.
Ekonomistit odottavat Espanjan talouden supistuvan reippaasti yli prosentin tänä vuonna. Uudet leikkaukset voivat vain pahentaa tilannetta.
Ordonezin mukaan on hyvin todennäköistä, että Espanjassa ei tulla näkemään talouden vahvaa toipumista lyhyellä aikavälillä vaan se tulee kestämään kauan.
Espanjan hallitus on jo uhannut, että se ei tule antamaan yhtään enempää tukea maan pankeille. Uhkaus saattaa jäädä vain puheeksi, sillä pakottaminen vakavaraisia pankkeja nielemään heikkoja kilpailijoitaan pääomatarpeet kasvavat.

Tiia Kyynäräinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti