sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

"Talouskriisi-itsemurhat" leviävät Euroopassa

Eurooppaa viime vuodet koetellut talouskriisi on nostanut itsemurhien määrän huippuunsa, kertoo New York Times.

Tilanne on kärjistynyt erityisesti Kreikan, Irlannin ja Italian kaltaisissa maissa.
Yrittäjien itsemurhailmiötä kutsutaan "talouskriisi-itsemurhiksi".

Tarkkoja lukuja kaikista maista ei ole saatavilla, koska viranomaiset eivät välttämättä julkaise niitä tai kuolinsyyntutkijat välttelevät kuoleman itsemurhaksi julistamista suojellakseen kuolleen perhettä, mutta NYT:n mukaan on kuitenkin selvää, että heikoimpien maiden ihmiset kärsivät eniten. Lehden mukaan erityisesti miesten itsemurhat ovat lisääntyneet selvästi.

Kreikassa miesten itsemurhien määrä kohosi virallisten tilastojen mukaan 24 prosenttia vuodesta 2007 vuoteen 2009. Irlannissa vastaava luku oli 16 prosenttia.
Italiassa talousongelmiin liittyvien itsemurhien määrä nousi 52 prosenttia 187 kappaleeseen vuonna 2010 vuodesta 2005.

Tutkijoiden mukaan itsemurhat ovat lisääntyneet tänä vuonna maiden säästötoimien iskiessä yhteiskuntaan. Vaikka itsemurhien taustalla on useita tekijöitä, ovat tutkijat havainneet, että vakavat taloushuolet ovat verrannollisia itsemurhien määrään.
”Talouskriisi asettaa tavallisten ihmisten elämän uhanalaiseksi, mutta rajut sosiaaliturvaleikkaukset ovat vielä vaarallisempia”, sanoo Cambridgen yliopiston sosiologi David Stuckler. Stuckler veti tutkimusprojektia, jossa selvitettiin itsemurhien määrää ja syitä Euroopassa vuosien 2007 ja 2009 aikana.
”Säästötoiomet saattavat muuttaa kriisin epidemiaksi.”

.......................................................................................................................................................................... 

Kreikan työttömyys nousi uuteen ennätykseen

Talouselämä 12.4.2012

Kreikan työttömyys nousi tammikuussa 21,8 prosenttiin joulukuun 21,2 prosentista, kertoo Athens News. Kreikan tilastoviranomainen julkisti tarkistetut luvut torstaina.
Selvityksen mukaan työttömien määrä kasvoi 26 000 joulukuusta.
Tällä hetkellä Kreikassa on 1 084 668 työttömäksi rekisteröitynyttä ihmistä. Taloudellisesti epäaktiivisena on 3 342 853 kreikkalaista.
Yhteensä siis 4 427 521 kreikkalaista ei millään tavoin tue taloutta. Lukumäärä on selkeästi työllistettyjä korkeampi, sillä työssä käyviä kreikkalaisia on 3 880 120.
Nuorista alle 24-vuotiaista työttömänä on jo 50,8 prosenttia.
Naisista työttömänä on jo joka neljäs, sillä heistä työttöminä on 25,7 prosenttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti